Sijaitsee säännöstellyn Kerojärven yläjuoksulla, pohjapadon läheisyydessä. Iijoen vesistön latvavesiä. Alueella on hyvä laavu, veneenlaskuramppi ja runsaasti pysäköintitilaa. Kohde on hyvä omatoimiselle retkeilijälle ja onkikalastajalle. Saalisvarmuutta parantaa virvelillä heitettävä onkilaite. Sijaitsee aivan asfalttitien varrella ja on rauhallinen kohde lähellä Kuusamon suurpetokeskusta Etelä-Kuusamossa.
Veden laatu on hyvä ja se soveltuu juomavedeksi. Vesi on sävyltään ruskeahkoa. Veden korkeus vaihtelee säännöstelyn vuoksi.
Kuusamon keskustasta, Ouluntien ja Kajaanintien risteyksen liikenneympyrästä (Karhuntassulta). Aja etelään Kajaanin suuntaan 29 km, josta vasemmalle Murtovaaraan. Murtovaara/ Hossa tietä 9 km, jossa oikealla kohde Keronsalmi. Kohteessa silta ylittää Keronsalmen ja laavu löytyy sillasta alajuoksuun noin 200 metrin päässä.
Keronsalmen laavu, Kerojärvi
Kerontie 78, Kuusamo
Tasokoordinaatit:
ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit: N 7287408 E 605579
Kohde on parhaimmillaan onkimiseen ja heittokalastukseen. Saalis paranee, mikäli käytettävissä on vene. Mikäli onkii rannalta, on syytä varata mukaan mahdollisimman pitkä onkivapa (vähintään 6-metrinen).
Veneenlaskurampin edustalla on ”poterossa” usein säyneitä ja ahvenia. Kalat liikkuvat jonkin verran koko rantaosuuden tuntumassa, joten on järkevää hieman etsiä kalaparvia. Korteikkoiden laidat ovat hyviä hauen lymypaikkoja, tosin ne ovat helpoimmin tavoitettavissa veneellä.
Talvella on oltava erityisen varovainen heikkojen jäiden vuoksi, koska alueella on kovat virtaukset.
Jokamiehenoikeus (onkiminen ja pilkkiminen)
Valtion kalastonhoitomaksu (virvelöinti 18 – 64 -vuotiaat)
Keron osakaskunnan kalastusluvat (kts. alla kalastussääntö)
Y-tunnus 2996023-2
Keskuskuja 1 C 12
93600 Kuusamo
Toiminnanjohtaja
Heikki Tahkola
+358 40 747 7652
heikki.tahkola@proagria.fi
Kalatalousneuvoja
Jarmo Tuukkanen
+358 45 657 8709
jarmo.tuukkanen@proagria.fi
© Koillismaan kalatalousalue | web by digi- ja mainostoimisto Davas