Pilkintä on talvikalastusta perinteisimmillään


Suomalaisilla pilkkivesillä, järven ulapalla tai lahden poukamassa kalastaja kohtaa parhaimmillaan sellaista luonnon- ja mielenrauhaa, jota on vaikea löytää mistään muualta maailmasta.


Pilkintä kuuluu suomalaisiin jokamiehenoikeuksiin, eli siihen ei tarvita lainkaan kalastuslupia. Melkein jokainen suomalainen on joskus istunut avannon äärellä ja pilkkinyt ahventa, Suomen kansalliskalaa. Moni on saanut siiman päähän sellaisen tärpin, että siitä on syttynyt elinikäinen kalastuskipinä.

Pilkintä onkin Suomessa suosittua. Pilkintään sopivia vesiä on lähes kaikkialla ja jäätäkin riittää. Pilkkikilpailut vetävät paljon väkeä. Tunnelma pilkkivesillä on leppoisan rauhallinen. Avannon syvällinen tuijotus tyhjentää kalastajan "kovalevyn" nopeasti ja tehokkaasti. Mutta yhtä lailla vavan tärähdys herättää saalistajan vietin terävimmilleen.

Pukeudu lämpimästi

Pilkkijän varustus on yksinkertainen: ylle lämmintä vaatetta, kaira, pilkkijakkara, vapa ja siiman päähän laitettava pilkki syötteineen.Vaatetus on hyvän pilkkiretken avainkysymys. Kunnon pilkkihaalari, lämpimät jalkineet, päähine ja käsineet ovat kaiken A ja O.

Kairaksi on sopivin neljän–kuuden tuuman peruskaira. Lapin vesillä kairaan voi tarvita jatkovarren. Varaterä puoltaa paikkaansa varsinkin erämaan pilkkiretkillä.

Pilkkivapa on yksinkertainen vavan ja kelan yhdistelmä. Tasapainolla pilkittäessä vapa saa olla jäykkä. Jos uitetaan hyvin pieniä vieheitä, esimerkiksi mormyskoita, vavan kärjen pitää olla erittäin herkkä.Pilkinnässä käytetään ohuita siimoja, jotta pyynnin herkkyys säilyy hyvänä. Suosituimpia ovat monofil-siimat, mutta jos pilkkiin tavoitellaan herkkää tuntumaa, kuitusiimatkin ovat käytännöllisiä.

Pystypilkki on suosituin

Ahvenelle pystypilkit ja pienet tasapainopilkit ovat suosituimpia. Pienikokoisia mormyskoita käytetään paljon, ja ne ovat erityisesti huonon syönnin ottipelejä. Pieni koukku, mormyska tai värikoukku laitetaan usein 10–15 cm:n tapsiin pystypilkin alle. Pelkkä iso mormyska ohuen siiman päässä on ison ahvenen ottipeli kirkkaissa ja syvissä vesissä.Hauki on mielenkiintoinen laji pilkkijälle. Monikiloinen hauki voi tärähtää isoon tasapainoon tai pystypilkkiin kaislikon tai karikon laidalta. Tärppi on sitä luokkaa, että sen muistaa pitkän aikaa. Siimaksi kannattaa valita vähintään 0,40 mm:n monifilsiima ja käyttää siiman jatkona metalliperuketta.
 

Siialle pieni mormyska

Siika on yleinen monissa Suomen järvissä ja rannikkoalueella. Varsinkin syksyn ensijäillä ja toisaalta kevään viimeisillä jäillä se ottaa hanakasti pilkkiin.Siikapilkkijä varustautuu herkällä vavalla, ohuella siimalla ja pienillä morreilla. Toisinaan pilkkinä voi käyttää pienikokoista pystypilkkiä, jonka alla on pieni morri. Siika ottaa pilkkiin varovasti ja kalan suupielet ovat hennot. Siksi myös vastaisku pitää tehdä maltilla.
 

Rautua tunturijärviltä

Oma lajinsa on Lapin tunturivesillä raudun pilkintä. Rautu on oikullinen kala ja hyvälläkin järvellä saattaa tulla päiviä, jolloin se ei vain kerta kaikkiaan syö. Sitten saattaa koittaa viiden minuutin jakso, jolloin rautu syö aivan "hulluna".Isokokoiset rautupilkit – rautulätkät – ja niiden alle tulevat pienet morrit on havaittu pyytäviksi. Myös erilaiset liitsit ovat verrattoman tehokkaita. Rautupilkissä voidaan käyttää syötteinä matoa tai muutamaa kärpäsentoukkaa.
 

Varo heikkoja jäitä

Oltiinpa pilkillä missä hyvänsä, kalastajan pitää tarkkailla jäätä; se on sääolojen mukaan elävä alusta ja siksi jäälle lähtevä kalastaja varustautuu aina jäänaskaleilla. Ne ovat jäällä kulkijan halvin henkivakuutus.Ensijäille voi lähteä vasta kun teräsjää on vähintään 5 cm:n vahvuista. Usein vesistöt jäätyvät epätasaisesti. Jää voi olla rannassa jo vahvaa, kun selällä kantena on vielä pelkkä riite. Keväällä jää on petollisimmillaan. Jopa puolen metrin vahvuinen jää voi pettää, jos kevätaurinko on haurastuttanut sitä.